Maajoukkueleirille lähtevä RaBan Lotta Tiittanen kertoo, mitä tavoitteiden eteen työskentely vaatii: "Pään on vaan pakko kestää se"

Paperisena kirjeenä ei kutsua enää vuonna 2020 saa, mutta sähköpostitse kyllä.

Lotta Tiittanen tunsi suurta iloa ja helpotusta, kun se sähköposti tammikuussa lopulta tuli. Koripalloliitto kutsui hänet alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen ensimmäiselle leirille.

Takana oli neljä viime vuonna läpikäytyä Susi All Stars -leiriä, joiden perusteella valinnat tehtiin. Kutsun sai kolmisenkymmentä nuorta urheilijaa.

– Itse olin oikeastaan aika epävarma, vaikka iskä ja valmentajat ja jotkut kaveritkin sanoi, että kyllä sä sinne pääset, Lotta paljastaa.

Valinta toi kuitenkin rutkasti lisää itseluottamusta.

– Ja kunnianhimo on kasvanut pitkin matkaa. Aina se on jonkunlaisena unelmana ollut, että pääsisi maajoukkuepiireihin.

Isä Tomi nyökyttelee vieressä. Hän oli se, joka vei ykkösluokkalaisen Lotan koristreeneihin ja valmensikin tätä aina viime kauteen asti.

– Ekalla kerralla vähän väkisinkin laahasin Lotan sinne. Mutta sen jälkeen ei ole kyllä tarvinnut pakottaa, Tomi nauraa.

Kovaa ja oma-aloitteista työtä tähän pisteeseen asti pääseminen onkin vaatinut. Valintaleirit eivät ole helppoja paikkoja. Kisakalliossa on pakko pystyä antamaan kaikkensa joka hetki.

– Tuleehan siitä painetta ja stressiä, kun on koko ajan näytön paikka ja kaikki valmentajat katsoo ja muita vastaan kilpaillaan. Pään on vaan pakko kestää se, Lotta toteaa.

Helpotusta on kuitenkin tuonut se, että Lotta on tuntenut muita tyttöjä entuudestaan muun muassa West Coast All Stars -kokoonpanosta, jossa Lotta pelaa EGBL-liigaa ja Turun Riennosta, jossa hän pelaa 15-vuotiaiden SM-sarjaa.

– Ja tosi nopeasti siihen koko porukkaan tutustuu. Yhteishenki on hyvä, kun lähtökohdat on kaikille samat. Kukaan ei tiedä, mitä sieltä tulee vastaan ja kaikkia jännittää.

Kisakallioon leirille lähteminen vaatiikin omanlaistaan henkistä kanttia ja valmistautumista. Täytyy olla rohkea ja valmis näyttämään omaa osaamistaan, Lotta sanoo.

– Leirilläkin toistetaan jatkuvasti, että pitää tehdä kaikki voimakkaammin, nopeammin ja vahvemmin. Kun kello soi kuudelta ja on lähtö aamuverryttelyyn, sinne on vaan pakko lähteä. Päivän päätteeksi, kun on ihan loppu ja valmentaja huutaa että täytyy antaa täydet sata prosenttia, silloinkin täytyy tehdä kaikki mitä pystyy, Lotta kuvailee.

Isä toteaakin, että leireiltä kotiin on aina tullut “melkoisen väsynyt tyttö”.

Kodin merkitystäkään ei voi Tiittasten tapauksessa väheksyä. Koko perhe elää ja hengittää koripalloa: Lotta pelaa neljää eri sarjaa, isä Tomi taas valmentaa kahta joukkuetta, joissa molemmissa Lotan isoveli Jaakko pelaa.

– On sillä ollut valtava vaikutus meidän perhedynamiikkaan. Koripallo on koko perheen yhteinen juttu. Nyt näillä molemmilla junioreilla tästä hommasta on tullut kilpaurheilua, mikä on välillä raadollistakin. Mutta se on osa meidän elämää nyt, Tomi pohtii.

Tomin mukaan urheilevan lapsen vanhemmat voivat olla sitä mieltä, että “on se tosi kiva, kun meidän lapsi harrastaa”.

– Se on täydellisen ok. Mutta sitten kun lähdetään kohti kovempia tavoitteita, kodin tuella on valtava merkitys. Se vaikuttaa ihan hirveän paljon, että millaisen kipinän pieneen urheilijaan saa istutettua, ja miten se kipinä saadaan jatkossa pysymään yllä, Tomi toteaa.

Isä ja äiti ovat painottaneet Lotalle, että pitää olla rehellinen ja sanoa, kun väsyttää. Ainakaan toistaiseksi Lotta ei ole ehtinyt koripallon täyttämään vapaa-aikaan ehtinyt väsähtää.

Päin vastoin: intoa riittää. Katse on tiukasti tulevissa leireissä, joista ensimmäiselle nuori lupaus lähtee torstaina.

Tästä lähtemisestä voi jokainen RaBalainen olla ylpeä, sillä kuten Länsi-Suomen haastattelema, RaBan hiihtolomaleirin vetänyt Lotan tuleva maajoukkuevalmentaja Jussi Räikkä Lotasta sanoi:

– Hänen valintansa on hieno signaali kaikista pienistä seuroista tuleville.